tiistai 23. helmikuuta 2010

Snowbound, osa II

Kun tässä männäpäivänä kävin hakemassa naapuria traktoreineen jeesailemaan, saatoin silloin vielä hymähtää kysymykselle: "Onko auto ojassa?". Tänäänkin saatoin hymähtää, mutta siksi, että auto todella oli livennyt tieltä.

Onnistuneesti kävin kaupassa kiroten ajoin arvailujen varaan jäävää tietä, mutta juuri ennen postilaatikkoa – siis lähes missiosta selvittyäni – huomasin auton notkahtavan lievästi kallelleen, hyvin tukevasti. Ei liikettä ees eli taas.

Tästä uhkaa tulla kirosanojen täyteinen viikko.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Snowbound

Hmm. Olen toki joskus joutunut kaivamaan autoa kinoksista, mutta tämä on uutta. Päästäkseni kodistani pois, täytyy oletettavasti ainakin kolmen traktorinomistajan olla simultaanisesti sillä tuulella, että viitsivät käydä auraamassa tuon kaksi ja puoli kilometriä valtatielle auki. Tämä ei välttämättä tapahdu heti päivännousun aikaan.

Koskapa tilanne on näinkin uusi ja äimistyttävä, löysin eilen itseni jumista kahdensadan metrin päässä kotoa – katteeton optimisti minussa oli ottanut vallan ja kuvitellut, että takavetoisella vehiikkelillä, vanhoin renkain varustetulla, pystyy taiteilemaan pari mutkaista kilsaa kymmenen sentin hangessa.

Vaan tulipa käytyä naapuria moikkaamassa. Sai traktoriavusteisesti auton takaisin talliin; ei näyttänyt vielä siltä, että loppumatka olisi yhtään helpompi. Eikä erityisen lupaavalta näytä keli tänäänkään – lunta on enemmän kuin eilen, ja lisää tulee ilmeisesti pari päivää putkeen. Juuri nyt, kun kellotettua menemistä olisi taas vähän enemmän kuin viime aikoina noin yleensä.

Hiihtoloma, siinä ei hermo juuri lepää.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Protestin ääniä

Eduskunta palasi joululomilta, ja välittömästi päästiin suuren draaman äärelle: puhemies sai vähemmän ääniä kuin mitä piti! Itse en kylläkään ymmärrä mistä tässä on kyse. Suljetussa lippuäänestyksessä kuvittelisi syntyvän paljon enemmän hajontaa; kun äänistä lähes puolet menee yhdelle ihmiselle, lienee kyse jonkin sortin ryhmäpaineesta.

Ilmeisesti on kirjoittamaton sääntö, että yhden ihmisen pitäisi saada ainakin kaikkien hallituspuolue-edustajien äänet. Mutta kuka on päättänyt, kuka on tuo yksi ihminen? Missä vaiheessa asia on päätetty? Jos se on päätetty jo etukäteen, miksi ylipäätään äänestää? Miksi edustajat eivät voi äänestää sitä, jonka henkkohtaisesti kokevat parhaaksi?

Ja minkä ihmeen takia joukossa oli kolmisenkymmentä tyhjää lipuketta? Kun sali on täynnä ihmisiä, jotka on valittu päättämään kansalaisten asioista, miten joukossa on kuutisen prosenttia sellaisia, jotka eivät kykene päättämään edes oman päänsä sisällä siitä, ketä äänestäisi puhemieheksi? Ja siihen vielä ympättynä 15 sellaista, joille lippuäänestys on niin monimutkainen toimitus, että heidän äänensä pitää hylätä.

Protestiäänet, miten niillä mihinkään vaikutetaan? Ja miten vähän tuossa laitoksessa sallitaan oman pään käyttöä?