perjantai 29. kesäkuuta 2012

Se on jääkaappi! Se on pakastin!? Ei, vaan kisamaskotti!

Työvetmo

Tossa vaan yleis-urostelun EM-kisoja seuratessa rupesi häiritsemään, että mikä toi on toi valkoinen judanssi joka tulee aina häiritsemään kilpailijoita skabojen jälkeen. Googlasin. Ei oikein selvinnyt.

Jonkinnäköinen mobiiliappsi se vissiin on sitten? Vaikuttaa pahasti komiteasuunnittelun tuotokselta: siitä ollaan päästy yksimielisyyteen, että sillä täytyy olla silmät ja suu. Ja jalat tietty, tosiaan.

Mites kädet? Pitäähän semmosetkin olla, juu, mutta tästä nyt tuli tämmönen neliskanttinen littana (täytyy vaan toivoa ettei kovasti tuule). No, tökätään tohon sivulle reiät.

Ja sitten onnettomat maskottityöläiset juoksevat koko päivän sen systeeminsä sisällä kädet levällään. Tunteja luonnottomassa asennossa säntäiltyään varmaan voihkaisevat kristuskompleksissa notta "Eeli, eeli, lama sabaktani?"

torstai 28. kesäkuuta 2012

Credo, ihan vaan asiapohjalta (uskoo ken tahtoo)

Korsica

Kun nykyään on jo – onneksi ja vihdoin – vähän noloa spekuleerata sillä, miten mielikuvitusoliot haluavat meidän elävän, perustellaan uskonnon säilyttämistä oppilaiden aikaa haaskaamassa kulttuurillisilla arvoilla. 

Joten mitäpä jos ruvettaisiin opettamaan kulttuurien tuntemusta? Kerrottaisiin mistä kumpuavat minkäkin kansakunnan omituiset, irrationaaliset tavat. Siinä sivussa saataisiin yhteys niihin uskonnollisiin vaikutteisiin, jotka syöpäkasvaimen tavoin elähdyttävästi läpäisevät yhteiskuntien rakenteet. 

Oikein rakennettuna oppiaineessa saataisiin joku käsitys maailmasta, myös siitä illusorisesta jota ei ole mutta joka kovasti vaikuttaa joka kolkalla hassujen riittien kautta. Saataisiin kaikki taikauskot samalle viivalle eikä vain hösättäisi tästä meille tutuimmasta uhrauskultista.

Kenties saataisiin jo kakaroina käsitys siitä, mikä tässä maailmassa on totta ja missä menee heimotapojen ja uskomusten rajaviivat missäkin päin maailmaa – mistä ne ovat lähtöisin ja mitä kautta mitenkin muotoutuneet – sen sijaan että kaikin voimin koitetaan himmentää rationaalista ajattelua vuodesta toiseen jauhamalla samoja faabeleita vailla kritiikin häivää.

Se voisi olla hyvä oppiaine. Mielenkiintoinenkin.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Korviketta normalisointiin

Houmboi

Menneet minäni eivät millään kyenneet ymmärtämään kofeiinittoman kahvin funktiota. Miksi ihmeessä kukaan haluaisi juoda kahvia jossa ei ole kofeiinia?

Sitten tulin ajatelleeksi, että ehkä – vaikka olenkin tosi immuuni ihan kaikelle – saattaisi itsenikin kohdalla olla validia ajatella, että ne pari pannullista kahvia päivässä pitävät kroppaa jatkuvassa ylivireystilassa. Ei silleen eustressaavalla tavalla, vaan nimenomaan stressaavalla.

Joten aloin hellitellä ajatusta viimeisen riippuvuuden karistamisesta. Röökinhän olen pudottanut kyydistä jo moneen kertaan, ja nyttenniin olen onnistunut olemaan ilman sen verran pitkään etten enää vaivaudu laskemaan kuinka kauan.

Kahvi vain tiettävästi on ehkä kaikkein vaikein kyydistä pudotettava, siis addiktoivuudessaan jotain

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Valaistumisen vaiheet

Ylti imisti

Ehkä yllättävää, mutta tänä pyhänseutuna kävinkin kaupassa sen ollessa auki! Jotenkin nuo pienemmät hymistelypäivät tarjoavat enemmän tätä sisäistä oivallusta (vipassana), joka tapahtuu kaupan ripaa repiessä:

Siinä sä olet, sä mietit että hetkinen, et ahaa, et täähän ei, et kyllähän Suamessa pitäis oven aueta vetämällä, että pääsee ulos mahdollisimman esteettömästi jos vaikka tulipalo. Mutta että täähän ei siis liiku ollenkaan; olenkmää vallan voimat hukannu? Ei, tää ei kyl liiku tää ovi. Onk tual sisäl mitää liiket havaittavis? Ei siel kyl o. Ai, ja kato tos on tommonen lappu! Mitä ne sanoo siin si? Mikä päivä? Onk ny toi päivä? Onk ny ninko joku pyhä? Ai sen takia tämä ovi ei liiku vaik kuin repis? Ahaa! Joo! Mää ole ajanu taas ihan turhaa tän matkan, ja nyt tarvii sit mennä toiseen suuntaan vähän viäl kauemmas sin helvetin aapeeseelle misä kaik kansa muutenki vaeltaa verolpantavina. Voi perse. Mut et ahaa! Et näin kävi taas. Soon tää samsara vissiin juu.

Moni muukin oli hoksannut että kohta menee kiinni tämä, että menee meditoinniksi jos tulee vaikkapa tunnin päästä. Moni, moni muu oli havahtunut samaan todellisuudenvääristymään; varsinainen Pamplonan härkäajo oli hyllyjen välissä meneillään. Mutta ihan järjissäni selvisin sieltä, kiitos vaan kysymästä. En edes hampaita yhtään kiristellyt. Ahimsaa ja upekkhaa noudattaen nibbidan kautta passaddhiin – ninq koko muukin parviälytön kansa.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Spoilertajia! Ilmiantajia!

Pamfle

Onko jonkun mielestä nyt oikeesti hei reilua se, että kun tällä haavaa karsintapelit tulevat samanaikaisesti, ja olet sitten naruttamassa sitä toista matsia kovikselle, jotta voit katsoa sen heti tämän ottelun jälkeen, niin selostajapa raportoi sinulle että missä mennään siellä toisessa matsissa?

Ei ole! Kenenkään mielestä ei ole kivaa eikä rotia havaittavissa tässä. Kukaan täysjärkinen ei halua ruveta katsomaan matsia jonka tuloksen tietää etukäteen.

Mutta ei kun meidän pitää päteä ja spekuloida että kukas tästä lohkosta nyt onkaan sitten menossa jatkoon kun tilanne siinä matsissa, jonka haluaisit katsoa kohta ihan jännäkkeena, on nyt sitten kavallettu.

Ilman selostustako nuo pitää katsoa, hä? Kyllä on elämä taas vaikeaksi tehty.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Palveluntoimittajan omaksitunnoksi?

Iseebuildings

Aina joskushan ihminen huvittelee menemällä mol.fi-sivuille tsekkaamaan, josko juuri nyt olisi tarjolla se juuri meikäläiselle selvästikin räätälöity duuni: haastava, mutta palkitseva, juurikin allekirjoittaneen ekspertiisiä kirkuva isopalkkainen… No, te tiedätte. 

Ei nyt ihan vielä sellaista vastaan tullut, mutta sen sijaan tuli toimi, jollaista en muista ennen nähneeni: mystery shopper eli haamuostaja.

Olen joskus myhäillyt ajatuksella, jossa perustaisi firman, joka vakoilisi toisten firmojen toimintaperiaatteita, löytäisi niistä aukkoja, kehittäisi ratkaisumallin, ja pistäisi sitten kauppamiehet myymään mittatilattua ratkaisua.

En ole mitenkään yllättynyt, että kyseinen liiketoimintamalli on jo toiminnassa. Ei tosin ihan yhtä totaalisena, koska tuo alkuperäinen ajatushan

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kännykällä parkkiin

Tumptump

Elämän helpottaminen on hieno asia. Siksipä on olennaista helpottaa sitä vaikeuttamatta sitä.

Havahduin vihdoin siihen, että parkkirahaa ei ikinä ole mukana, koskapa ei ole mitään syytä enää käydä automaatilla hakemassa seteleitä, joita rikkoa, joista pyytää takaisin parkkimittareihin sopivia kolikoita – ja nakella viisi- ynnä kymmensenttisillä vesi-/ilma-/tulilintuja.

Minkä himputin takia liikenteessä pidetään hiluja joilla ei tee mitään? Ei niitä mihinkään possuunkaan voi laittaa kun pankintäti vain viittoo johonkin koneelle joka vetää välistä hirmu provikat… vai onko niitä koneita edes enää? Kuvittelenko vain?

…Niettä vaihtoehtoisesti kuljettaa mukana ja räknätä kassalla että tässäpä, myyjähenkilö, Teille läjä hyödyttömiä kolikoita – lasketko sinä* nopeammaksesi vai laskenko minä kun on tuo matematiikka aina ollut vähän lapsipuolen asemassa meitin huushollissa? Eipäpä kylläkäänpä.

Joten hankkiuduin ottamaan selvää notta mitäpä vaihtoehtoja

torstai 7. kesäkuuta 2012

Suprazen

Uuvel

Ray Bennettin Alisuorittajan manifesti on nimensä mukainen: sivuja reilusti alle sata, ja sivukoko tuommoinen A6 tai jotain. Teksti sentään ei ole erityisen isoa, eivätkä rivivälitkään ihan tolkuttomia, mutta joka tapauksessa: ei mikään tiiliskivi.

Olen näköjään parissa kuukaudessa päässyt sivulle 26 – enkä muista lukemastani yhtikäs mitään –, joten lienen oivaltanut pohjimmaisen viestin jo etukäteen… Mikä lienee sekin alisuoritumista puhtaimmillaan: "Luenpa kirjan joka ei varmasti pääse yllättämään. Yllätyksiä tarjoavat kirjat vievät ikävästi mukavuusalueelta johonkin tiäks henkiseen Beirutiin, joten luen – tai siis 'luen' – vaan tommossia jotka on… emmä jaksa selittää, mut tommossia".

Onko alisuorituminen vähän ninq zen? Meikäläisen vinkkelistä on. Meikäläinen on ihan "Ömm…" joka asian suhteen koko ajan. Joku tulee kysymään jotain, helppoa tai vaikeaa, ja mä olen aina että: "Ömm…"

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Haku pidossa

Hemsk

Jaa-a. Kuinkahan monta vuotta olen keväisin ajatellut, että "tänä vuonna minä haen sinne Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjalle" – ja pakannut sitten syksyn sen verran täyteen, että Helsingissä ramppaamiseen tarvittaisiin madonreikä ynnä karkauskuukausi?

No, vielä olisi vuorokausi aikaa. Jostain syystä en konsaan ole nähnyt vaihtoehtona sitä välimallin tapausta, että lähettäisin hakemuksen, ja sitten en muka pääsisikään – vaikka ihan itsekin koen kirjoittamisessani olevan jotain parannettavaa, kun kerran koulutukseenkin hakeutuisin.

Tai… Mitähän varten ylipäätään olisin hakemassa? Teoreettisesti katsoen tiedän jo etukäteen kirjoittamisesta kaiken olennaisen (ja, aivan totta, olen myös hirmu  vaatimaton – sekä perin objektiivinen itseäni havainnoidessa), mutta varmastikin hakisin tiettyä inspiraatioliipaisinta. Veruketta langeta loveen ja hurmoksessa liimata sormet näppikselle.

Jos olisin alan koulutuksessa, kirjoittaisin myös ihan himona; tiedän tämän kokemuksesta konsapa näin on aina käynyt. Bonuksena saattaisi tapahtua myös jonkin sortin verkostoitumista, joka kuulemma sekin on kova sana nykyaikana. Tuon tiedän itseltäni vaativan vähän enemmän ponnistelua, mutta olen myös nykyään vähän vähemmän introvertti kuin ennen.

Vaan, niin, taitaa käydä jälleen kerran sillä tavalla että katsellaan vuoden päästä uudelleen. Vaikka jo toisen kerran olen jonkin verran naputellut ennakkotehtävääkin.