tiistai 11. syyskuuta 2012

Karjuvat signaalit ja heikko reseptio

Aina olen peräänkuuluttanut nk. "fiksuutta", äänekkäästi peräti. Vähemmän olen kiinnittänyt huomiota kyseisen kvaliteetin soveltamiseen in actu.

Kun olen jo viikon ajan havainnoinut, että "ahaa, tällä kädellä ei voi nyt nostaa raskaita painoja," en siltikään ole varsin varonut käden käyttöä.

Eilen sulkapalloa pelatessa totesin, että "ahaa, tää käsi ei nyt tosiaan oikein tykkää". Kössiin vaihtaessa havaitsin mailan olevan tosiaan paljon painavampi kuin sulkapallovastaava.

Tänään havahdun siihen todellisuuteen, jossa vesilasin nostaminen huulille kannattaa suorittaa vasemmalla kädellä – ja olisi kannattanut jo edellisenä päivänä.

Jonkin sortin jännetulehdusta nyt diagnosoisin itselleni; kantoside ei välttämättä olisi huono idea. Tämä ei sikäli ole ihan jees, että ajattelin huomenna rakennella valot tiatterilla.

Valothan on tapana nostella kattoon, joten tuosta tullee hiukan haastavaa – mutta koska olen hiukka kreivin aikaan liikkeellä, ei lepuuttelu juuri tässä kohtaa varsin käy.

Mutta yhtäältä: koskaan ei ole liian myöhäistä opetella käyttämään vasenta kättä tehokkaammin? Tulevaisuuden hyödyt ovat rajattomat!

…Itse asiassa tämä kymmensormikirjoittaminenkaan ei juuri nyt ole ihan fiksuutta par excellence. Skaalojen soitto pitäisi jättää lepoon, ja punttien nosteluhan sitä on jo vähän aikaa ollut. Juokseminen? Haittaako juokseminen toipumista? Ehkä se vähän hidastaa? Muttei paljon? Kryogeeniseen uneenko tässä pitää vaipua? Muutama viikko varovaista kaukaisuuteentuijottelua? 

lauantai 8. syyskuuta 2012

Luonto estää lumenluonnin – katso kuva!

Olen nyt vähän aikaani edellä, mutta jos keväällä satutte törmäämään lööppiin: "Salakohu: Mies löytyi muumioituneena kotoaan!", niin tässä syy:

Vangittu lumilappo cutout

...Eikä taida tulla pulkkailustakaan mitään:

Vangittu pulkka cutout

torstai 6. syyskuuta 2012

Taistelevat passiot

Jo toista päivää olen melko lailla rampana. Aamulla könyän kuin raihnainen vanhus punkasta. Ja vaikka säkkiä hakattua/potkittua on saanut kroppansa sen verran auki että pahin jäykkyys on kadonnut, protestoivat juoksumatolla nivelet joka askeleella:

"Hei, tyyppi! Täällä puhuu sun polvilumpios. Nyt on nimittäin niin, että meikä delaa just. Että voitko pysähtyä? …Siis ihan oikeesti, meikä delaa just! Ja noi muutkin nivelet delaa kanssa ihan tiäks jos yhtään askelta otat enää! Siis yksksin askel vielä ja meikä delaa hei! Siis oikeesti, nyt jätkä pysähdyt, jeekuli [ilmaisu muutettu]! Siis saakuran [ilmaisu muutettu] sadisti, haluuxä oikeesti että joudutaan amputoimaan sun jalat ku sä et voi pysähtyä hei! " 

Ja noin pois päin, siihen saakka kunnes luovutan. No, ei sinänsä pitäisi tulla yllätyksenä, että kössinpeluulla, joka jokseenkin repivää touhua on, rikkoo itsensä – varsinkin pidemmän tauon jälkeen. Vaikka kuvittelinkin pelanneeni suht rauhallisesti – kun itse kullakin oli taidot vähän ruosteessa – joutuu kroppa melko lailla räjähtäviin suorituksiin venymään koko ajan.

Mutta siis jo toissapäivänä ihmettelin mailakäden lihasjumia – joka siis ilmeni ennen ensimmäistäkään mailanheilautusta, punttitreenissä – että mitäs minä oikein olen tehnyt tällä kädellä. No.

Tuossa oikealla sattuu olemaan koskettimisto, jolla toisinaan soittelen satunnaisia asteikkoja samalla kun lueskelen nettiä – kun nyt kerran moisen päähäni olen saanut. Käsi on siis täysin väärässä asennossa, sojottaessaan tuonne takaoikealle, mikä sitten säteilee vaikutuksensa siihen, että tänään(kään) ei punttireenistä tullut yhtikäs mitään. 

Niin sabotoivat intohimon kohteet toisiaan! Kyllä on raadollista tämä. Saas nähdä mitä yllättävää tuhoa kuukauden päästä aloittamani kolmas villitys (mikä sitten lieneekään) saa kahdessa aiemmassa aikaiseksi.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Ai niin, junttura

Uuh. Kappas. Tosiaan. Kun pääsi taas parin kuukauden tauon jälkeen hakkaamaan kössipalloa, tajuaa jatkossa tulevan välipäiviä vähän useammin. Nyt on nimittäin kroppa sen verran karrella ettei aamutreenistä taida tulla mitään. Kokeilla täytyy, mutta sen verran raihnaisesti pääsin punkasta ylös, että erityisen lupaavalta ei vaikuta.

Kätevästi jo eilisaamun punttailussa rupesi mailakäsi oireilemaan. Ei se isommin pelaamista haitannut, mutta ei kyllä auttanutkaan. Jokatap, käsipunttaus saattaapi jäädä aika vähiin tänään – ja kun myös jalat ja selkä on päreinä, jää jäljelle aika vähän mitä tehdä.

Asiaa olisi saattanut auttaa, jos olisin muistanut venytellä yhtään – juoksujen yhteydessähän olen sukupuolestani huolimatta (äijjät mitään vanuttele, noloa pousailua semmonen!) niin ruvennut tekemään – mutta kun kyseinen aktiviteetti tulee mieleen vasta kotona, alkaa olla vähän myöhäistä. Au.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Toimittajat eivät jaksa ajatella

Irtikontekstista3

eivätkä varsinkaan päätoimittajat.

Panitteko merkille, että hyödyttömien/lihottavien/diabetestä-aiheuttavien hiilarien vähentäminen tappaa? Juu, näin se tekee. Miten se sitaatti meni: "Hiilarien vaihtaminen eläinrasvoihin kaappaa sut pimeälle kujalle, ryövää sut ja ampuu päähän!" tai jotain yhtä koheesiovapaata? En edes lähde listaamaan miten monella tavalla yhdessä höläyksessä voidaankaan mennä metsään.

Kysymyshän on uskonnollisväritteisestä ajattelusta, johon realiteetit eivät enää osu. Kun paha kolesteroli on kerran tapetille nostettu, voidaan rauhassa maalailla noita piruja seinille ilman että tarvitsee pysähtyä ajattelemaan. Paha on paha on paha, ja todellisuutta ei päästetä horjuttamaan jankuttamista.

Tai kun pääuutislähetyksessä toimittaja

lauantai 1. syyskuuta 2012

"Mutta mitä sä teet kun sä juokset?"

kysyttiin kun kerroin viettäväni päivittäin aikaa juoksumatolla. En ymmärtänyt kysymystä. 

"Siis katotsä telkkaria, luetko, räpläätkö läppäriä?"

En todellakaan. En myöskään kuuntele musiikkia, enkä varsinkaan radiota. Tämä on minun aikaani, enkä missään nimessä päästä ketään hölisemään päähäni silloin kun haen mahdollisimman meditatiivista tilaa.

Joskus ammoin, kun kotoani ei vielä löytynyt punttauslaitteistoa käsipainoja enempää, kävin salilla. Sinne oli pakko ottaa korvalappumöykät mukaan – ja soittaa täysillä koskapa kaupallinen radioskeida paukkui ympärillä. Olisivat aivot todennäköisesti räjähtäneet kovemman ponnistuksen aikana.

Halusin valita edes sen, mitä ylimääräistä päässäni risteilee. Voi olla että luureissa soiva musa oli itseni tekemää (koska jos mä haluan kuulla jonkun biisin, mä teen sen [<- mun henkkohtainen motto {Miten niin itseriittoista?}]).

Minulle päätila on hyvin, hyvin tärkeä alue. En voi sietää