keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pakko säätää

Luppoaika tulee kalliiksi. Varsinkin toisten luppoaika.

Käytin vastikään auton katsastuksessa. Mitään isompaa häikkää siinä ei pitänyt olla, eikä ollutkaan. Eihän tuossa uusimmassa kiesissä ole koko aikana mitään ongelmia ollut. Mutta yksi pikku bugi.

Ja kun siinä katsastusinsinöörillä sattui olemaan hetki joutoaikaa, kun edellistä hyrysysyä vielä lepuuteltiin pukilla, niin keksi hän sitten aikaa tappaakseen räplätä vähän ajovalojen korkeuden säädintä. Että ropellanpa tästä kun vähän käy aika pitkäksi vissiin.

Sillä lailla. Eihän se oikeanpuoleinen valo ole koko aikana mitenkään reagoinut, mutta ei sitä ole kyllä ennen räpellettykään. Ainakin kaksi katsastusta on jo selvitty ilman turhia sormeiluja. Saakura.

Kakssataakolkeet euroo! Kakssataa ja kolkeet! Pelkkä osa. Työt päälle.

Hetken kyllä harkitsin kumpi tulee halvemmaksi, sakot vai osa, mutta totesin että viimeistään seuraavassa katsastuksessa siihen taas pitää jonkun yli-innokkaan katsastelijan mennä kajoamaan kun kerran rekisteriotteestakin nyt maininta löytyy, että pentele, korjataan sitten. Juukeli. Kyllä liikenneturvallisuus kohenee kummasti.

Kiitti. Tiedänpä taas yhden katsastuskonttorin johon en tule enää menemään. Pannahinen.

maanantai 12. elokuuta 2013

Huomaan, että lähes kuukauteen

että lähes kuukauteen en.
Että en lähes kuukauteen ole kirjoittanut mitään. En mitään!
Eikö minulla ole mitään asiaa?
Onko minulla ollut?
Asiaa? Minulla?
Enkö tahdo jakaa maailmani kanssa mitään? Enää?
Olenko minä jakanut? 

Enkö minä välitä enää?

Vai eikö minulle tapahdu mitään?
Ehkä minulle tapahtuu niin paljon, että hienotunteisuussyistä? Ehkä en halua retostella glamorööseillä detaljeilla? Sehän olisi rahvaanomaista, semmoinen. Minä taas en ole. Vai olenko?

Onpas tämä. Ei tosin ihan ensimmäistä kertaa. Aina välillä tulee näitä. Ja sitten taas muuta. Ja noin.
Tämäpä vasta.