2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Tuottamuksettomuuksissammekaan

Tuottamuksellisuus on jännän ambivalentti sana. Kuten tuossa jokin aika sitten noottasin, oli sakkoa odotettavissa. Ja tuosta vein sitten skoudestatsuunille paperin, jolla vastustin rangaistuspäätöstä.

Konstaapeli siinä jo vastaanottaessa veikkasi bumerangia, ja sellaiseksihan pumaska osoittautui. Edelleenkin voisin vastustaa päätöstä, mutta toisaalta taidan olla donquijotena byroo-automaatin sisällä: vastaus näyttää siltä kuin omaa vastinettani ei olisi edes luettu - kirjattu kyllä, muttei luettu.

Ihan ”huvikseni” siis tsekkasin mitä aiheesta löytyy sanalla tuottamuksellisuus. No, löytyy sellaista, että liikennerikkomuksen kohdalla tuottamuksellisuudella ei ole merkitystä:
[…] joidenkin säännösten on katsottu tarkoittavan myös tuottamuksesta rankaisemista. Liikennerikkomus on tyypillinen esimerkki tästä: myös punaisia päin vahingossa ajamisesta saa sakkoja, vaikka pykälä sanoo vain "muuten kuin 98-102 §:ssä mainitulla tavalla rikkoo". Tavallaan tämä on järkevääkin, mutta monimutkaistaa säädösviidakon selailua huomattavasti.
Jos olet kameran tallentama, ei harkintaa juuri käytetä. Paitsi että kyllä käytetään. Olen kerran aikaisemmin laukaissut saman kameran saamatta siitä sakkorangaistusta. Tuolloin kyse oli ohitustilanteesta, mikä on varmaankin käynyt räpsystä ilmi: rekka takana, ja ohitus juuri kohdassa, jossa nopeusrajoitusta ei ole voinut huomata.

Tällä kertaa ongelma lienee siinä mahdollisuudessa, että epäilty kenties vain yrittää selittää itseään ulos rangaistuksesta. Väittämä siitä, että vastaantulija on häikäissyt strategisesti krusiaalilla hetkellä, on vain väite jota ei voi todistaa. Toisinaan olen kyllä vakaasti harkinnut kameran laittamista sekä eteen että taakse, juurikin tällaisia tilanteita varten.

Mutta toisaalta: lakihan ei ole sama kuin oikeus, kuten olemme monessa yhteydessä saaneet todeta...

Ei kommentteja: