2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Painajainen

Nyt silmät auki. Tätä pätkää on erittäin vaikea katsoa, mutta sitä tärkeämpää on tuijottaa koko kauhukuvasto läpi:

Mitä pidempään hyvää tarkoittavat mutta harhaiset ihmiset kieltäytyvät näkemästä millainen sieluton, häiriintynyt lauma Eurooppaan yhä kiihtyvällä tahdilla vyöryy, sitä varmemmin tilanne eskaloituu äärimmäisen väkivaltaiseen kaaokseen. 

Arvauksen varaan jää herääkö ensin loputtomaan hyssyttelyyn kääminsä käräyttävä kantaväestö – joka hankkiutuu saman tien täysin armottomasti kaikesta vieraamman oloisesta aineksesta lopullisesti eroon – vai annetaanko tämän mielettömyyden vain eskaloitua siihen tilanteeseen, jossa hallinta on menetetty ja mitään ei ole enää tehtävissä. 

Jokatap, jos tätä tulvaa ei pysäytetä, jäljelle jää vain rauniot: sivilisaatio taantuu vuosisadan tai pari taaksepäin, ja koko manner hukkuu anarkian ja totalitarismin vuorovesiin – ihmisyys katoaa historian hämärään. Ja hyvät ihmiset, heitä ei enää ole, koska heidät on piesty, kidutettu ja raiskattu hengiltä meidän vieraidemme toimesta.

Ihmisyyden katoamisen esimakuna: BBC-raportti britteinsaarilla vuosia jatkuneesta alaikäisiä joukkoraiskaavasta muukalaisverkostosta. Tässä käsitellään vain yhtä kaupunkia (mutta tilanne on sama koko maassa). Poliisi on ollut täysin tietoinen siitä mitä tapahtuu, mutta mitään ei ole tehty, jotta ei vain jouduta rasismisyytteiden kurimukseen:

Ja loppukaneetiksi äskettäiset Malmön uudenvuodenjuhlat, joissa kenenkään silmät eivät ole minkään arvoiset:
Koittakaa hyvät ihmiset herätä jo, kun vielä on tehtävissä jotain. Alla lukema, joka kasvaa joka ainoa päivä:
15 vuotta, 5 täydellisen tarpeetonta massamurhaa päivässä. 5/pvä! Keskimäärin viisi kertaa joka ainoa päivä joku aivoton zombi kylvää silkkaa kuolemaa jossain päin maailmaa, yhdellä ja samalla tekosyyllä.

Ei kommentteja: