2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Setelien kylmenevä hiillos

Nyt kun muodollisuudet on saatu hoidettua alta pois, voidaankin vilkaista missä Yhdysvaltojen talous menee. Kuten elävästi muistamme, raha on kaiken pahan alku ja juuri.

Aloitetaan pienesti:
06032021: Hupskeikkaa, kuva on kadonnut johonkin. Yllätys.
Opintolainojen aiheuttamat henkkohtaiset konkurssit ovat reippaassa nousussa. Valtio juuri äskettäin jäi kiinni lukemien tohtoroinnista, koskapa halusivat antaa vähän positiivisemman kuvan kuin mitä todellisuudella oli tarjota. Tässä puhutaan n. 1,4 triljoonan dollarin gäpistä. Siis triljoonan*.

Valtionvelan kehitys ei (sielläkään) kovin positiiviselta näytä:
...ja tämä kuva näkyy editissä, mutte julkaisussa. Lisään jutun loppuun** sen, mitä kaapattavissa oli...
Ja se, mikä erityisesti herättää huolta hallinnon puolella, on tämä: ulkomaat alkavat yhä enemmän sitoa öljykauppaa muihin valuuttoihin kuin dollariin. Iran on sitonut sen euroon, ja Venäjä Kiinan yuaniin.

Ja tässä muutama pieni pähkinä: mikä oli Gaddafin virhe? Miksi tuosta siihen asti oikein hyvin jenkkien kanssa toimeen tulleesta, kansansa köyhyyden suosta nostaneesta tyypistä tuli yhtäkkiä median mukaan täysi hirviö? Miksi Libya pommitettiin maan tasalle?

˙uɐɐʇuɐʞɐʇlnʞ äsuᴉʇuʎʎɯuʎɾlö ᴉoʇᴉs ᴉɟɐppɐפ ɐʞsoʞ

Miksi Saddam Husseinista, tuosta siihen asti oikein hyvin jenkkien kanssa toimeen tulleesta, kansansa köyhyyden suosta nostaneesta tyypistä tuli yhtäkkiä median mukaan täysi hirviö? Miksi Irak pommitettiin maan tasalle?

˙uooɹnǝ äsuᴉʇuʎʎɯuʎɾlö ᴉoʇᴉs ɯɐppɐS ɐʞsoʞ

Mikä mahtoi olla Assadin virhe? Miksi Syyria pommitettiin maan tasalle? Miksi Libanon? Miksi Jemen?

Ja minkä takia saamme juuri nyt lukea, että vuosiksi otsikoista unohdetun "al-Qaidan" harjoitusleiri on juuri pommitettu: 
"Yli 100 al-Qaidan taistelijaa on kuollut Yhdysvaltain ilmaiskussa Syyriassa, kertoo uutistoimisto Reuters. Kohteena oli al-Qaidan harjoitusleiri. Isku tapahtui Idlibin provinssissa torstaina, vain päivää ennen Barack Obaman presidenttikauden päättymistä. Päivää aiemmin yli 80 Isisin taistelijaa oli kuollut Yhdysvaltain ilmaiskuissa Libyassa. – Tämän harjoitusleirin poistaminen häiritsee harjoitusoperaatioita ja estää kovan linjan islamistisia ja syyrialaisia oppositioryhmiä liittymään [kielipoliisin huomautus: oikea ilmaus on "liittymästä"] al-Qaidaan tai tekemään ["tekemästä"] yhteistyötä sen kanssa taistelukentällä, Pentagonin tiedottaja Jeff Davis kommentoi tiedotteessa. Hänen mukaansa harjoitusleiri oli ollut käytössä vuodesta 2013 lähtien. Tämän vuoden alusta lähtien yli 150 al-Qaidan taistelijaa on kuollut Yhdysvaltain ilmaiskuissa. Nimettömän lähteen mukaan isku tehtiin B-52 -pommikoneella ja miehittämättömällä ilma-aluksella. Viranomaiset uskovat, että siviiliuhreilta vältyttiin. [Sehän on kiva sitten.]"
Eli kyseisen harjoitusleirin olemassaolo on tiedetty rapiat kolme vuotta, mutta päätettiin ryhtyä toimeen vasta pressan vaihtuessa? 

Pitääkö tuossa uutisessa yksikään sana paikkaansa? Hyvin monessa uutisessa nykyään ei pidä. ...Tai kun sanon "nykyään"... Siitä pitää kirjoittaa ihan oma postauksensa.

---

*Edit 240117: Sitä se teettää kun seuraa enimmäkseen ulkomaisia lähteitä – unohtuu että trillion on meillä päin biljoona, ja samaan aikaan tulee jollain tasolla ajattelleeksi että nyt on siirrytty ihan uudelle tasolle finanssitaloudessa. Jokatap, biljoona on tuhat miljardia...
**

Ei kommentteja: