2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

perjantai 27. tammikuuta 2017

Ulkokultaista pääkirjottelua, osa N

Hesarin päämielipidekirjoituksessa hurskastellaan taas vaihteeksi: "Maailman keskittyessä seuraamaan Donald Trumpin ensiaskeleita Yhdysvaltojen presidenttinä Etelä-Sudan jatkaa matkaansa kohti uutta kansanmurhaa."  

Kirjoituksen viimeisessä virkkeessä oli ihan pakko ympätä mukaan nimi, joka ei mitenkään liity käsiteltävänä olevaan asiaan – naamioituna vienoksi toivomukseksi, että juuri niin ei tehtäisi.
Miten mahtaa olla, olisiko päätoimittajan tehtävä pitää huoli, että "maailma" jauhaisi jostain muustakin kuin Trumpista? 
Minä ihan oikeasti otsikon "Maailma seuraa avuttomana uuden kansanmurhan alkua" nähdessäni kuvittelin, että Hesari on vain laittanut uuden loanheittovaihteen päälle, ja puhuu tuossakin Trumpista.

Ei kommentteja: